Maailma, jossa voi vain antaa mennä

Koiraurheilun harrastajana olen usein haaveillut omasta valmentajasta. Lisäksi kuuntelen herkästi omien valmennettavieni palautetta, teen itsearviointia ja mietin, miten voisin edelleen kehittyä paremmaksi valmentajaksi. Miten menestyksekästä urheilijaa rakennetaan? Millainen olisi unelmien valmentaja?

Muistan, kun taannoin törmäsin uutisvirrassani Yle Urheilun Jussi Paasin juttuun jääkiekon SM-liigan pelaajia koskevasta tutkimuksesta ja jääkiekkoilija Topi Jaakolan ajatuksista. Siihen oli hienosti kiteytetty monta asiaa, joita olin itsekin juuri niihin aikoihin pohtinut! Oikeastaan koko juttu oli täysin sovellettavissa koiraurheilun maailmaan - kouluttajiin, ohjaajin ja koiriin. 

Tässä kirjoituksessani kaikki kursivoidut kohdat ovat suoria lainauksia Ylen jutusta, useimmat Topi Jaakolalta.

Valmentaja kiinnittää huomion oikeisiin asioihin. 

Ja tärkein niistä on hyvinvointi.

Tavoitteellisessa urheilussa kyse on usein valtavasta määrästä pieniä yksityiskohtia, jotka on hiottava kuntoon. Ja toisaalta valtavan isoista kokonaisuuksista, kuten kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Vaikka Jaakola puhuu siitäkin yksityiskohtana - tärkeänä ja liian usein unohdettuna.

"Minulle voittaminen tarkoittaa sitä, että kiinnitetään huomiota yksityiskohtiin. Ja silloin voittamisessa on kyse myös siitä, että kiinnitetään huomiota siihen, miten kaikki jaksavat. Ja kun niin tehdään, se johtaa aina parempiin tuloksiin."

Toki on todettava, että yksityiskohtia on niin paljon, että niiden hallitsemiseksi tarvitaan usein oikea asiantuntijatiimi yhden valmentajan sijaan. Näin on koiraurheilussakin, kun käydään viilaamaan koirakon teknisiä taitoja, ravintoa sekä fyysisen ja psyykkisen kunnon osatekijöitä kohdilleen.

Koiraurheiluun pätevät myös Jaakolan huomiot jääkiekon maailmasta, jossa ongelmat monesti selitetään urheilijan ominaisuuksilla tai motivaation tai taidon puutteella.

"Mutta kannattaisiko miettiä, miten sitä pelaajaa voisi auttaa. Jos näyttää siltä, että joku ei saa itsestään kaikkea irti, niin voisi miettiä, että miksi ei saa. Pitäisi selvittää, onko pelaajalla kaikki hyvin. Mitä pelaajalle kuuluu, miten pelaaja ihmisenä voi? Miltä tekeminen tuntuu?"

Vai mitä? Koska viimeksi selitit jonkun epäonnistumisen koiran tai ohjaajan ominaisuudella? Mutta onko hänellä kaikki hyvin? Miten sinä, urheilija, ihmisenä voit? Miten tiimitoverisi, urheilija, koirana voi? Miltä tekeminen tuntuu?

Valmentaja antaa tilaa, vastuuta ja puheenvuoron.

Yksi hyvinvoinnin peruspilareista on autonomia, oikeus määrätä tai ainakin suuressa määrin vaikuttaa itseä koskevissa asioissa.

Jaakola muistelee parhaita kokemuksiaan joukkueista, joissa valmentaja antoi kaikille tilaa ja vaikutusmahdollisuuksia.

“Pelaajat nostivat hyvin avoimesti esiin asioita, joihin piti kiinnittää huomiota.”

Koiraurheilussa valmennettavana on koirakko, eli yleensä ihminen ja hänen koiransa. Ei valmentajan koira. Onkin äärimmäisen tärkeää muistaa, kenellä on sekä eniten tietoa koirasta että päätösvalta kaikissa koiraa koskevissa asioissa.

Valmentaja on ystävällinen.

"NASA on tutkinut paljon prosesseissa onnistumista ja tavoitteisiin pääsemistä. Siellä tultiin siihen tulokseen, että tärkein yksittäinen asia prosessin onnistumisen kannalta on ystävällisyys. Ja se on aika tyhjentävästi sanottu."

Jaakola on toistuvasti nähnyt, mitä tapahtuu, jos joku organisaatiossa kokee tulleensa kohdelluksi huonosti:

"Hän vähentää työpanostaan. Kaikkein yleisintä on sitoutumisen heikkeneminen työnantajaa kohtaan. Se on äärimmäisen loogista ja luonnollista."

Eikös vaan? Yhtä luonnollista myös silloin, kun kyse on koiratreeniryhmästä tai kolmen tiimistä, joka koostuu valmentajasta, koiranohjaajasta ja koirasta. Näistä kuka tahansa voi kokea tulleensa kohdelluksi huonosti. Sitoutuminen ja luottamus muihin rapisevat. Jos toistuvasti koet, että oksa altasi katkaistaan, ei auta kuin koettaa omien siipien kantavuutta.

Valmentaja rakentaa luottamusta.

Turvallinen ympäristö on huippusuorituksen elinehto. Hyvä valmentaja luo turvallisen ympäristön, jossa on lupa kokeilla, onnistua ja epäonnistua, tehdä asioita ilman virheiden pelkoa. Luovasti ja itsenäisesti, niin kuin hyvältä tuntuu.

Sekä koiran että ohjaajan tehtävä on kehittyä.

"Mitä kehittyminen vaatii? Epäonnistumisia ja virheiden tekemistä, jotta oppii asioita, joita ei ennen osannut. Kaikki kehitys hidastuu, jos jokaisen virheen jälkeen täytyy käydä tunneskaala itseinhosta vihaan, jos epäonnistumiseen on liittynyt häpeää ja pelkoa. Oppimisen pitäisi tapahtua turvallisessa ympäristössä. Jos niin ei tapahdu, oppiminen viivästyy."

Virheeseen ei ole tarvetta puuttua juuri siinä hetkessä tai edes heti suorituksen jälkeen. Hyvä valmentaja toki huomaa kohdan, jota pitää jatkossa edelleen kehittää - mutta kenties ei välttämättä huomauta siitä, vaan hyödyntää tietonsa tulevaisuudessa, seuraavien harjoitusten suunnittelussa, yhdessä valmennettavan kanssa?

"Pitää olla maailma, jossa voi vain antaa mennä. Sitä tunnetilaa kaiken toiminnan pitäisi tukea."

Kyllä.

Sellaisen valmentajan minä haluaisin. Sellainen valmentaja minä yritän asiakkailleni ja omille koirilleni olla, parhaani mukaan.

Katja