Netti vilisee hiukan erilaisia versioita tästä listasta. Se on huumorilla höystetty, mutta usein ihan totta.
Luovan prosessin vaiheet:
- Tämä on huikea!
- Hmm, tämä on kimurantti.
- Tämä on paska.
- Minä olen paska.
- Tästä voi tulla ihan ok.
- Tämä on huikea!
Kuudennesta kohdasta starttaa uusi kierros tuota samaa, ja kierre lienee loputon. Tai niin ainakin luulen, ehkä jopa toivon.
Ajattele vaikka koiran kouluttamista kohti jonkin lajin kokeita, kilpailuja tai työtehtäviä - tai uuden taidon opettelua tai muuta sinulle tuttua projektia.
Tämä on huikea! Äkkiseltään voisi kuvitella, että kohtaan 1 tai 6 olisi mukava jämähtää. Paistatella huipulla ja onnistua kerta toisensa jälkeen. Mutta osaisiko sitä silloin arvostaa? Tuskin. Alkaisiko tylsistyä tai ylpistyä, luulla itsestään liikoja, lakata kehittämästä itseään? Todennäköisesti.
Itseäni kiehtookin vaihe 2. Hmm, tämä onkin kimurantti... On osin ärsyttävä, osin sykähdyttävä hetki, kun tajuaa olevansa ongelmanratkaisutehtävän äärellä.
Voi perhosen muna, ei tämä menekään nyt niin kuin olin ajatellut. Mutta pääsen ratkomaan, löytämään uusia mahdollisuuksia, laajentamaan näkökulmaa, avaamaan mieleni uusille mahdollisuuksille, oppimaan uutta!
Jos ongelma on oikeasti kiperä, ennemmin tai myöhemmin päädytään vaiheeseen 3, enemmän tai vähemmän syvälle. Tämä on paska. Pyrin opettelemaan tässä vaiheessa käymistä niin, että “tämä” viittaisi omiin tekemisiini ja siihen mitä olen saanut aikaan - esimerkiksi koiran käyttäytymisessä, jos kyseessä on koulutusprojekti.
Ajattelen, että ollaan vasta toukkavaiheessa - nahka pitää luoda uudestaan ja uudestaan.
(En suuresti arvosta ihmisiä tai treeniporukoita, joilla “tämä” viittaa vaikkapa koiraan. Harrastuskaverin paskaksi leimaamisessa vaarana on, että jatketaan omaa tekemistä niin kuin aina ennenkin ja tähän vaiheeseen jäädään jumiin ikiajoiksi - tai pistetään koira vaihtoon ja aloitetaan uusi projekti, jossa mikään ei taaskaan muutu.)
Seuraavakin vaihe on vaaran paikka. Jos rehellisesti tarkastelen omaa historiaani, pelkäänpä viettäneeni vaiheessa 4 joidenkin prosessien osalta jopa vuosia. Minä olen paska. Tällaiseen ajatteluun jumittavat syyt ovat voineet liittyä joskus omaan itsetuntoon, huijarisyndroomaan tai perfektionismiin - joskus kenties valmentajaan, joka ei koskaan kunnolla antanut tilaa kivuta seuraavalle tasolle, vaan veti minut aina takaisin alas.
Vaikka kuinka olen luonut nahkani kerta toisensa jälkeen, mikään ei tunnu edistyvän. Tunnen olevani mitätön ja vetäydyn koteloon. Sinne voisi hajota ja jäädä. Mutta kun tämänkin vaiheen tiedostaa osaksi prosessia, siellä vierailut ovat paljon nopeampia ja kepeämpiä!
Tästä voi tulla ihan ok… Vaihe 5 on tervehdyttävää, toiveikasta (uudelleen)rakennustyötä kohti valoa ja uutta nousua. Ymmärrän taas, mitä pitää tehdä toisin, ja ettei mitään ongelmaa tai kenenkään huonoutta ole kiveen hakattu. Toimivia ratkaisuja löytyy lopulta aina - ja samoin tarvittaessa ihmisiä, jotka voivat auttaa eteenpäin. On ihanaa, kun homma nytkähtää taas liikkeelle, alkaa sujua ja edistyä.
Järjestän hajonneet palani uuteen muotoon ja kasvan kotelosta ulos... Pian on aika räväyttää auki siivet, joissa on kaikki maailman värit!
Niillä kun liihottelee seuraavaan vaiheeseen, niin siitä osaa todellakin nauttia! Tämä on huikea!! Ja pian pääsee taas ratkomaan seuraavaa aivopähkinää…
Tunnistatko käyneesi läpi tuollaisia prosesseja? Vaiheet saattavat tosiaan kestää vuosia - tai olla vain sekunnissa ohikiitävä ajatus. Seuraavan kerran, kun huomaat ajatuksen “Minä olen paska”, tiedosta se, hymyile sille ja anna sen mennä. Kohti seuraavaa vaihetta! Tai ehkä on aika koteloitua ja levätä jonkin aikaa - sekin on ihan ok.
Armollisuus itseä ja omaa tekemistä kohtaan, se on arvokkaimpia asioita mitä itse olen viime vuosina opetellut. Ilman sitä en olisi tänä vuonna opettaa mitään uusia taitoja koirilleni. Tai suunnitellut saati julkaissut DogssAppia, mobiilisovellusta, josta on rakentumassa tukikohta kaikille Tikkujutun ystäville ja valmennettaville.
DogssAppin kanssa olen käynyt luovan prosessin vaiheet läpi jo monen monta kertaa. Se muuttuu ja kasvaa joka viikko. Sen ensimmäisille käyttäjille, ihanille Smarttistartti-pentuvalmennuksen pilottiryhmäläisille, taannoin piirsin tämän oman versioni luovista prosesseista. Pilottijoukoille lämmin kiitos osallistumisesta sovelluksen jatkuvaan muodonmuutokseen!
Kiitos kaikille muillekin, jotka ovat tavalla tai toisella olleet luovissa prosesseissani ja niiden ihanissa tai kamalissa vaiheissa mukana. Kiitos lukuisille ystäville, valmentajille ja tietokirjailijoille, joiden avulla ja tuella olen päässyt kasvamaan henkisesti ja opettelemaan hyväksyvää asennetta itseäni ja kaikkea eteen tulevaa kohtaan.
Vastalahjaksi pyrin olemaan sellainen vertaistuki tai valmentaja, joka kyllä tuntee pohjamudat ja ymmärtää aallonpohjat, mutta auttaa vetämään saappaat irti mudasta tai luopumaan niistä, kannustaa jatkamaan matkaa ja nostaa sinua aina vain ylös, siiville!
Pysyvää on vain muutos - opetellaan nauttimaan siitä!
Katja
0 comments